Category Archives: Peli

Älykkyyden kasvattaminen voi olla hauskaa!

Moni tuskailee tietokirjojen, pänttäämisen, artikkeleiden ja muiden kanssa saadakseen hyvää aivojumppaa ja kasvattaakseen älykkyyttään.

Tuo kaikki tuntuu kovin vaivalloiselta, varsinkin, kun on todettu että videopelien pelaaminen on yksi niistä hauskoista harrastuksista, jotka helposti ja hauskan varjolla kasvattavat älykkyyttäsi kuin huomaamatta. Pelaaminen on yksi parhaista keinoista rentoutua ja viihtyä ja näiden pelien kanssa sitä tekisi vaikka kuinka kauan – varsinkin, kun voittomahdollisuudet tekevät siitä monin verroin jännempää.

Miksipä et siis istahtaisi mukavasti tietokoneen tai älypuhelimesi kanssa ja avaisi sieltä slots -sivua, josta näitä hauskoja älykkyyden kasvattajia löytyy pitkä liuta!

Elvis The King Lives

Elvis elää! Tämä peli on varsinainen unelmien täyttymys jokaiselle rockin kuninkaan fanille ja varmasti kyllä muillekin – kukapa ei tämän massahurmaajan elämää ja biisejä tietäisi. Tämä populaarikulttuurin tunnetuin henkilö on myös kaikkien aikojen myydyin artisti vielä tänäkin päivänä. Elvis oli aikanaan todella merkittävä kulttuurisen muutoksen käynnistäjä, ollen samaan aikaan myös johtava teini-idoli sekä myös valtaisa seksisymboli.

Elvis The King Lives tuo meidän kaikkien saataville tämän ainoan oikean kuninkaan lähemmäs kuin saatoimme uskoakaan. Pelin grafiikka on uskomattoman tarkka ollen samalla myös pehmeä ja todella silmiä hivelevän kaunis, puhumattakaan tämän pelin ylivertaisen upeasta musiikista. Pelin aikana pääset fiilistelemään niitä upeimpia rock n rollin kuninkaan kappaleita, kuten Bluede Suede Shoes, Viva Las Vegas, A Big Hunk O Love sekä Hound Dog – nämä vievät sinut takuuvarmasti siihen odotettuun ja niin ihanaan Elvis-fiilikseen!

Pelissä on kolme erilaista kiekkoryhmää, joista kahden ensimmäisen ryhmän kaksi kiekkoa ovat kahdessa rivissä. Nämä kaksi ryhmää sitten yhdistyvät yhteen suurempaa kiekkoryhmään, joka pitää sisällään 6 riviä sisältäviä kolmea kiekkoa – tämä uskomaton asettelu tuo ulottuvillesi mahdollisuuden pelata niin, että sinulla on yhdellä kertaa aktiivisena jopa kaikkiaan 80 voittolinjaa! Tämä kasvattaa mahdollisten voittojen suuruutta jo huomattavan paljon.

Tämän pelin kanssa ei aika käy pitkäksi, onhan se melkoisen harvinaista herkkua voittaa silkkaa käteistä itse rock n rollin kuninkaan seurassa! Mitä enää odotat, laita pyörät pyörimään ja Hound Dog soimaan!

Nettikasinoiden rajoitukset bonuksien käyttöön

Pelatessasi suomalaisilla nettikasinoilla, eteesi on saattanut tulla tilanne, jossa et voikaan käyttää pelaamiseesi bonuksia. Tähän on pääsääntöisesti kaksi syytä:

  1. joko pelin palautusprosentti on erityisen korkea tai
  2. bonuksia kertyy peliajasta

bonus1_350948303

Otetaan esimerkiksi mobiilistikin pelattavissa oleva NetEntin Bloodsuckers –peli, jossa on huomattavan korkea palautusprosentti 98,0 %. Tätä peliä pelatessa bonuksia ei pysty käyttämään yli 5 € kertapanoksella pelatessa. Pelissä on myös toinen rajoitus, jonka mukaan kasinot antavat yleensä käyttää bonuksia maksimissaan 70 % panoksesta.

Toinen tekijä, jonka vuoksi bonuksilla pelaamista rajoitetaan, on pelin “liian hyvä” bonusominaisuus. Useissa peleissä oli aikaisemmin mahdollisuus taktikoida ja voittaa helpommin suuria summia rahaa. Scrooge oli yksi näistä peleistä, ja sen avulla moni onnistuikin keräämään mittavat voitot, ennen kuin peliyhtiöt äkkäsivät pelaajien kultakaivoksen. NetEntin Devil’s Delight toimi käytännössä samalla tavoin.

Käytännössä kasinot yrittävät siis parhaansa mukaan sitä, ettei bonusrahaa kyettäisi käyttämään vain bonustasojen korottamiseen. Esimerkiksi hevosurheilun inspiroima Champion of the Track, Robin Hood, Aladdin-henkinen The Wish Master, Castle Builder ja Tower Quest ovat pelejä, joissa rajoituksia esiintyy.

Bonuksia on aiemmin käytetty järjestelmällisesti suurien voittojen toivossa. Joissain tapauksissa pelaajat ovat myös muodostaneet joukkueita minimoidakseen häviämisen riskin ja tasoittaakseen voiton mahdollisuuksia. Tämä ei tietenkään ole kasino-operaattoreiden etujen mukaista ja he luonnollisesti tekevät kaikkensa estääkseen tällaisten suunnitelmien toteutumista.

Saattaa myös olla, että pelatessasi rulettia bonusrahalla, et voi lyödä vetoa samanaikaisesti mustan ja punaisen puolesta. Näin kasino puuttuu siihen, millä tavalla bonusrahaa voi käyttää, luoden erikoisehtoja pelaamistapaan. Vaikka bonusehdoissa ei olisikaan mainintaa näistä rajoituksista, todennäköisesti jossain on maininta, joka mahdollistaa bonuksesi peruuttamisen, jos joitakin erikoistaktiikoita käytetään. Nämä taktiikat ovat yleisesti tunnettuja ja niiden käyttäminen johtaa suurella todennäköisyydellä rangaistukseen. Siitä syystä niiden käyttöä ei voida suositella kenellekään. Sitä mukaa kun erilaisia porsaanreikiä suurempiin voittoihin löytyy, kasinot muuttavat nopeasti bonusehtojaan.

Konsolipelien monipuolisessa maailmassa

Pelikonsolit ovat kehittyneet hurjaa vauhtia sen jälkeen, kun ne alkoivat yleistymään kotitalouksissa 2000-luvun jälkeen.

Pelikonsolivalmistajia ovat Nintendo, Xbox sekä PlayStation, jotka keskenään kilpailevat pelimarkkinoista. Suosituimpia pelikonsoleita ovat Nintendon Wii, Xbox 360 ja Xbox One, sekä Playstation 3 ja 4. PlayStation 1 ja 2 ovat jääneet jo historian kirjoihin. Pelikonsoleita on markkinoilla myös käsikonsoleina, joissa näyttö ja ohjaimisto ovat samassa laitteessa. Suosituimpia käsikonsoleita ovat Nintendo 3DS sekä PlayStation Vita. Kaikissa pelikonsoleissa on jotain erikoista toisiin konsoleihin nähden. Xbox 360 –pelikonsolissa on esimerkiksi Xbox Live –verkkopalvelu, joka yhdistää pelaajat omaan järjestelmäänsä. PlayStation 3 käyttää Blu-ray tallennusformaattia, ja Nintendo Wii:n peliohjaimissa on liiketunnistin. Tosin konsolivalmistajat kopioivat myös kilpailijansa vahvuuksia, tehden niistä vieläkin parempia. Hyvänä esimerkkinä PlayStation kehittäessään PS Moven, jonka liiketunnistin on vertaansa vailla. Pelikonsoleista onkin tullut arkipäivää lähes jokaisessa taloudessa, ja pelaamiseen käytetään yhä enemmän aikaa varsinkin nuorison keskuudessa. Vanhemmat voivat olla eri mieltä pelien tarpeellisuudesta, mutta kehittäviä ja liikunnallisiakin konsolipelejä löytyy toimintapelien ohella.

Liikunnalliset konsolipelit

Konsolivalmistajat ovat kehittäneet todella hauskoja ja tehokkaitakin pelejä, joita pelaamalla saa oikeasti hien pintaan niin halutessaan. Jos rakastat tanssimista, niin uusi Just Dance 2016 on täynnä menevää musiikkia ja haasteellisia tanssitehtäviä. Voit haastaa pelissä myös ystäväsi, tai vaikka pelaajan toiselta puolelta maapalloa! Zumba Fitness on myös todella suosittu tanssipeli, varsinkin jos rakastaa pelin kuumia latinobiisejä. Zumbassa on myös mahdollisuus moninpeliin, mutta voit tanssia myös itseäsi vastaan keräämällä pisteitä ja kannustushuutoja tanssinohjaajalta. Pelissä on myös kalorilaskuri ja voit suunnitella itsellesi treeniohjelman, jota noudattamalla hoikistut takuuvarmasti! Zumban tanssikuviot ovat helppoja ja yksinkertaisia, joten sinun ei tarvitse olla mikään koreografiamestari päästäksesi mukaan tanssin pyörteisiin. Nintendo Wii:llä on myös yleisurheilupelejä, esimerkiksi Wii Sports, jossa pelaaja pääsee kokeilemaan muun muassa nyrkkeilyä, golfia, tennistä ja pesäpalloa. Pelit kehittyvät liiketunnistimineen jatkuvasti, ja pelaaja tulee saamaan aina vain parempia ja tehokkaampia liikunnallisia pelielämyksiä tulevaisuudessa.

Toiminnalliset konsolipelit

Toiminnallisista peleistä pitäville löytyykin todella monipuolisesti valinnanvaraa, on rallipelejä, taistelu- ja ammuntapelejä, urheilupelejä, seikkailupelejä ja niin edelleen. Autopeleistä kiinnostuneelle voi suositella Grand Theft Auto – peliä, joita onkin kehitetty jo useampia versioita suuresta suosiosta johtuen. Grafiikka on ensiluokkaista, musiikki mukaansatempaavaa, kuumista autoista ja misuista puhumattakaan. Mukaansatempaava konsolipeli on myös Uncharted, josta on tehty myös kokoelmaversio PS 4:lle. Uncharted on seikkailu- sekä taistelupeli, jossa on paljon muutakin sisältöä kuin pelkkä verenvuodatus. Pelissä Nathan Drake seikkailee mitä haasteellisimmissa ympäristöissä, etsien aarteita ja selvitäkseen hengissä. Toki peliin sisältyy myös lukuisia taistelukohtauksia, mutta tarina itsessään ja pelin hahmot ovat niin kiinnostavia, että peliä on vain pakko jatkaa että näkee mitä seuraavaksi tapahtuu. Kunnon sotapelejä onkin sitten tarjolla vaikka kuinka paljon, suosituimpia ovat luultavasti Call Of Duty ja Black Ops.

Konsolipelien haastajat netissä

http://www.pokerstarsblog.com/en/blog/NEIL9527_PCA2013_Zoom_Neil%20Stoddart.jpg

Konsolipelien kanssa kilpasille ovat viime aikoina enenevissä määrin tulleet myös nettipelit ja erityisesti nettikasinot ovat alkaneet vallata pelimarkkinoita yhä enemmän. Kun konsolipelit vaativat pelaajan istuutuvan konsolin äärelle, nettipeliä voi pelata missä ja milloin vain läppärillä, tabletilla tai puhelimella. Mahdollisuus pelata ajasta ja paikasta riippumatta näyttää olevan lyömätön etu kiireisessä nykymaailmassa. Nettipelejä ilmestyy jatkuvalla syötöllä, ja sopiva löytyy taatusti jokaiselle pelien ystävälle, piditpä sitten vauhdista ja vaarallisista tilanteista tai rauhallisesta sudokujen täyttämisestä. Myös kaikenlaisia matkapuhelinsovelluksia ilmestyy koko ajan, joita voi usein ladata aivan ilmaiseksi kännykkäsi sovelluskaupasta. Kännykän äärellä voi nykyään esimerkiksi opetella uusia kieliä, joka onkin todella yleishyödyllistä. Etsimällä eri hakusanoilla löydät lukuisia mielenkiintoisia tuttavuuksia aikasi kuluksi. Vaikka nykyteknologia onkin usein jopa kirous varsinkin vanhempien ihmisten mielestä, niin kyllä kehityksestä on paljon hyötyäkin kiireisen nykymaailman keskellä. Vai onko teknologia itse saanut ihmiset kiireisiksi, sitä sietää pohtia.

Konsolipelit ovat erinomaista ajanvietettä

Vaikka nuoria ja lapsia tuleekin patistaa pelien ääreltä ennemmin ulos harrastamaan jotain liikuntaa, niin on myös pakko todeta, että varsinkin sadesäällä tai kovimmalla pakkasella konsolipelit ovat todella hyvää ajanvietettä. Vielä viihdyttävämpää on, jos koko perhe voi osallistua pelaamiseen, jolloin kaikilla on hauskaa. Perheen yhteiset ajanviettotavat ovat muuttuneet radikaalisti vuosikymmenten aikana: jos aiemmin käytiin yhdessä kalassa tai markkinoilla, niin nykypäivänä vietetään yhä enemmän aikaa jonkun viihde-elektroniikan äärellä. Tämän tosiasian vuoksi onkin mukavaa, että pelien kehittäjät ottavat huomioon myös muut perheenjäsenet kuin vain lapset tai nuoret. Kyllä perheen isä ja äitikin innostuvat pelistä jos vain haastetta löytyy tarpeeksi, ja pelit ovat monipuolisia ja kehittäviä. Liikunnalliset pelit eritoten saavat myös sohvaperunan mukaan pelin tiimellykseen, kun tämä huomaa, ettei se keilaaminen niin vaikeaa lopulta ollutkaan. Käsikonsolit ovat myös todella hyödyllisiä esimerkiksi pitkällä automatkalla, varsinkin lapsilla joilla aika käy pitkäksi jo ensimmäisten 50 kilometrin aikana.

Klassisia kasinopelejä

Klassisia kasinopelejä ei ole kovin monta. Niistä kun puhutaan, niin monella tulee vääjäämättä mieleen Monte Carlon kasino ja James Bond elokuva Casino Royale, jossa sattui ja tapahtui rulettipöydän ääressä. Varsinaisia klassikkopelejä ovat juuri ruletti, Black Jack, craps ja baccarat sekä erilaiset pokeripelit.

photodune-6000954-casino-xs

Ruletin pelaaminen livenä ja nettikasinolla on tänä päivänä tehty miltei samanlaiseksi, koska nettikasinolla on mahdollista olla kuvayhteydessä muihin pelaajiin, mikäli niin haluaa. Ja onhan se mukavaa nähdä vastapelurinsa ilmeet, kun itse voittaa. Ruletti on säilyttänyt suosionsa sukupolvelta toiselle ympäri maailmaa.

Toinen kasinopelien klassikko on Black Jack, joka on monen mielestä korttipelien kuningas. Black Jackia pelatessa tarvitaan hyvän onnen ja strategian yhteispeliä, jos voittoja havittelee. Pelissä taitava pelaaja pystyy haastamaan tosissaan kasinon. Vaikka Black Jack onkin onnenpeli, niin silti siinä tarvitaan taitoja, jotka myös pelatessa näkyvät korostuvalla tavalla.

Kasinoilla pelataan myös paljon lautapelejä, joita löytyy lukemattomia määriä. Hedelmäpelit ja kaikki muut peliautomaatit kuuluvat myös kasinoiden suosittuihin peleihin.

Baccarat kuuluu klassikoihin. Se keksittiin Ranskassa ja Italiassa Kaarle VIII:n aikana. Se on kasinopeleistä ainoa peli, jossa pelaajilla on oikeus jakaa kortteja. Baccarat-pelin eri muodot ovat yksinkertaisia ja niissä on ainoastaan kolme mahdollista lopputulosta: pelaaja, pankkiiri ja tasan eli egalite. Baccarat:in pelimuodossa nimeltään punto baccarat, kiertää korttikenkä ja sen mukana jakajan tehtävät pelaajilta toisille.

Siistit ääniefektit peleissä

Pelien pelaamisessa äänet vaikuttavat todella paljon. Jos pelaa ilman ääniä, niin kaikki tuntuu jotenkin pliisulta. Hyvänä esimerkkinä, ehkä hiukan aiheesta poiketen, jos katsoo jääkiekko-ottelua, jonka selostaa joku muu kuin Antero Mertaranta. Kaikki ovat varmasti aivan samaa mieltä, että Mertsi on se, joka tekee pelistä kuin pelistä jännittävän. Jopa Mertsin kolleegat, he jotka eivät edes osaa suomea, ovat sanoneet, että peli saa todella paljon vauhtia kun he kuuntelevat Merstin “vaahtoamista”. Miten joku voi puhua niin nopeasti, ja vielä täyttä asiaa?

9136821-sound-high-voltage

Peleissä käytettävistä äänistä on sanottu, että ne ovat kuin oma taiteenmuotonsa. Muutama kymmenen vuotta sitten äänitekniikka oli niin kaukana nykypäivän tekniikasta, että siitä voitiin vain uneksia. Kuka olisi uskonut miten pitkälle kaikki kehittyy? Pelaajan pelatessa peliä on äänet tehty siten, että ne muuttuvat sitä mukaan miten pelaaja liikkuu itse pelin sisällä. Otetaan esimerkki seikkailupelistä, jossa edetään vaikeakulkuisessa maastossa. Tullaan kohtaan, jossa pelaajan yllättää iso pudotus; äänet tekevät tilanteesta sellaisen, että jokainen pelaaja tuntee tuon pudotuksen kehossaan. Peliä voi testata pelaamalla ilman ääniä, jolloin tuo tunne on aivan erilainen. Kaikki jännittävät, iloiset ja surulliset tilanteet saadaan oikeanlaisilla ääniefekteillä vaikuttamaan pelaajille niin aidoilta kuin mahdollista. Joku peli saattaa olla muuten tylsä, mutta äänet tekevätkin siitä erittäin mielenkiintoisen ja mukavan.

Black Jack – klassikko

Black Jackia pelataan tavallisilla pelikorteilla ja siihen tarkoitetulla pelipöydällä, joka on puoliympyrän muotoinen. Pelissä on jakaja jota vastaan kaikki pelaajat pelaavat. Pelin pistemäärä on kaksikymmentäyksi, jota lähelle yritetään päästä. Kortit on pisteytetty siten, että kympit ja kuvakortit ovat kymmenen pistettä, ässä on joko yksitoista tai yksi, ja muiden korttien pistemäärä niiden ilmoittama.

247656-black-jack

Peli etenee siten, että ensin asetetaan panokset, jonka jälkeen jakaja jakaa itselleen ja jokaiselle pelaajalle yhden kortin. Sen jälkeen kaikki saavat vielä toisen kortin. Jakaja käy pelaajat läpi myötäpäivään. Jokainen pelaaja tekee oman valintansa, ottaako lisää kortteja vai ei. Mikäli pistemäärä ylittää summan kaksikymmentäyksi, häviää pelaaja automaattisesti. Jakaja käy läpi jokaisen pelaajan kortit, ja lopuksi omat korttinsa. Pelaaja, joka pääsee lähemmäksi kahtakymmentäyhtä on voittaja. Se joka saa Black Jackin saa panoksen puolitoistakertaisena.

Pelaajilla on myös mahdollisuus tuplata panoksensa kaksi alkukorttia nähtyään. Mikäli kaksi aloituskorttia ovat samanarvoiset voi pelaaja jakaa käden kahdeksi uudeksi peliksi satsaten silloin alkuperäisen suuruisen panoksen uudelle kädelle. Tuolloin kädet täytyy pelata itsenäisinä peleinä loppuun.

Mikäli jakajan aloituskorteissa ensimmäinen kortti on ässä, voi pelaaja ottaa vakuutuksen. Vakuutus saa olla alkuperäisestä panoksesta enintään puolet. Vakuutus perustuu siihen riskiin, että jakajan seuraavan kortin oletetaan olevan joko kymppi, tai että jakajan tuloksena on Black Jack. Tämän tapahduttua saa pelaaja vakuutussumman kaksinkertaisena.

Pokeripelit netissä – sääntöjä ja vinkkejä

Pokeri on erittäin suosittu peli, jossa parhaimmillaan liikkuu todella isoja summia rahaa. Peliä pelataan livenä ja online-pelinä. Online-pelien suosio on vuosien mittaan kasvanut, syynä lienee mahdollisuus pelata pienilläkin panoksilla.

11324340-casino-poker-online-poster

Aloittelijana kannattaa ottaa selville pieniä vinkkejä, jos aikoo onnistua voittamaan. Pelaamisen perusasiat tulee olla kunnossa, mikäli mielii päästä voitonmakuun. Tässä joitakin vinkkejä.

  •  Ei kannata yrittää voittaa bluffaamalla, koska se harvoin johtaa mihinkään, tyyli sopii paremmin isoihin turnauksiin.
  • Pokerissa parhaat kortit voittavat, eli hyvät kortit. Kannattaa seurata vastustajaa pelin edetessä.
  • Strategia: yritä hyödyntää positiota ja sen merkitystä opiskelemalla.
  • Pyri valitsemaan oikean kokoinen pöytä, koska mitä suurempi pöytä sen kokeneempia pelaajat ovat ja aloittelijan voittomahdollisuus aika minimaalinen, miltei mahdoton, jos ei ole todella onnekas.
  • Pelaamista voi harjoitella ensin leikkirahalla, ja kun tuntee varmuutta voi siirtyä oikeisiin pöytiin. Ja aina kannattaa aloittaa pienistä pöydistä.
  • Sääntöjen opetteleminen on kaiken A & O ennen aloittamista.

Pokerin pelaamisen säännöt on tosiaan hyvä opetella, ettei pelaaminen lopu yhtä lyhyeen kuin kananlento. Netistä löytyy paljon hyviä sivuja, joissa on kerrottu tärkeimmät ohjeet. Pokerikädessä on arvojärjestys, esimerkkinä Texas Hold ’em, joka on pokerin yksi pelimuodoista, jossa on kymmenen erilaista arvojärjestystä tässä paremmuusjärjestyksessä: kuningasvärisuora, värisuora, neloset, täyskäsi, väri, suora, kolmoset, kaksi paria, pari ja hai.

Ruletti – strategia ja säännöt

Ruletin historiasta sen verran, että pelin kehitti ranskalainen matemaatikko 1600-luvulla. Rulettiin lisättiin jälkeenpäin 0, jolla kasvatettiin kasinoille tuottoja. Ranskasta peli levisi 1800-luvun alussa Amerikkaan, jolloin siihen lisättiin vielä toinen 0, ja sehän tiesi pelaajille entistä enemmän häviöitä. 1800-luvulla ruletti jatkoi leviämistään ympäri Yhdysvaltoja ja myös Euroopassa.

8823092-wooden-shiny-roulette-details-in-a-casino

Rulettia pelataan pöydässä, johon kuuluu rulettipyörä ja siinä on numerot 1-36. Väreiltään numerot on jaettu siten, että joka toinen on punainen ja joka toinen musta. Nollia on vain yksi eurooppalaisessa mallissa mutta amerikkalaisessa edelleen kaksi. Pelaajille tuo Euroopan malli on voittoja ajatellen mukavampi.

Peli on aika yksinkertainen ja siinä edetään todella selkeästi. Aluksi kaikki osanottajat asettavat panoksensa numeron/numeroiden kohdalle johon olettavat kuulan jäävän pyörän pysähdyttyä. Netissä pelaaminen on nopeampaa, kuin aidoilla kasinoilla, joissa joutuu odottamaan muiden panostuksia. Ruletissa on myös omat kertoimensa, eli jokaiselle sattumalle on tietynlainen kerroin ja todennäköisyys.

Strategia on oma juttunsa, tai oikeastaan, ruletissa ei ole minkäänlaista tarkkaa strategiaa miten voittaa parhaiten ja eniten. Peliin on kuitenkin kehitelty erilaisia panostustapoja, mutta mikään niistä ei takaa voittoa, joten ruletin pelaaminen on todella paljon omasta onnesta kiinni. Voittosummat maksetaan 36-kertaisena aina kun kuula osuu pelaajan veikkaamaan numeroon.

Einstein oli aikoinaan sitä mieltä että “ruletissa ei voi voittaa muuten kuin varastamalla pelipöydästä rahat”.

Vuoden 2015 parhaat pelit

Joka vuosi äänestetään vuoden parhaat pelit. Vuoden 2015 parhaaksi peliksi valittiin
The Witcher 3: Wild Hunt. Tätä peliä odotettiin todella paljon.Edellisistä osista oli tullut suosittuja, ja pelaajien mielestä ne ovat vain parantuneet. Tämä peli kuuluu roolipeleihin, jossa on pääsosissa Geralt. Geralt on hirviönmetsästäjä, myös noituri nimiseksi kutsuttu. Noitureita koulutetaan lapsesta asti, ja he kuuluvat oikeana osana ihimiskuntaan.

Fallout 4 kuuluu parhaimpien pelien listaan. Peli on roolipeli ja kuuluu Fallout-pelisarjaan. Tässä pelissä pelaajalla on mahdollisuus rakentaa uusi maailma vanhan maailman raunioille, joka tulikin yllätyksenä monille pelaajille.

Rise of the Tomb Raider -pelin pääosassa on Lara Croft, joka on aikamoinen selviytyjä. Pelissä Lara Croft seikkailee Siperiassa todella vaarallisilla alueilla kaukana kaikesta, etsimässä kuolemattomuuden salaisuutta. Laran täytyy käyttää järkeä ja selviytymistaitoja. Uusien liittolaisten löytäminen ja hyväksytyksi tuleminen osoittaa, että Lara on todellinen Tomb Raider.

Dark Souls II: Scholar of the First Sin -peli sai 8 pistettä kymmenestä. Peli valittiin lukijoiden mielestä vuonna 2014 vuoden peliksi. Sen jälkeen nimeä vaihdettiin aikaisemman Dark Souls II nimisestä pelistä, ja siihen lisättiin uusi hahmo, pikkuveli Bloodborne. Aikaisempaa versiota on muuteltu mm. vihollisten asettelussa. Grafiikka ei ole kaikkien mieleen, mutta moninpeliin on tullut selkeästi hyviä uudistuksia. Peli koostuu taistelemisesta, jossa Bloodborne ei oikein pärjää.

Suosittuja pelejä netissä

Aina on aikaa pelaamiselle: siksi pelejäkin on paljon ja niistä voi helposti valita oma suosikkinsa. Pelien taso ja vaatimukset vaihtelevat todella paljon. Tässä hiukan listaa suosituista online-peleistä.

Agario on selaimen kautta pelattava, eli sitä ei tarvitse asentaa koneelle, se on hauska peli, jossa pelaaja on solu. Solu kasvaa kun syö pienempiä soluja. Kannattaa varoa isompia soluja ja viruksia, koska silloin käy aika köpelösti eli oma solu hajoaa useisiin pienempiin soluihin, ja sen jälkeen se on soronoo!

Fireboy and Watergirl -peliä pelatessa on hyvä, jos osaa ohjata kahta hahmoa samanaikaisesti, jolloin voi käyttää molempien hahmojen avuja hyväkseen. Pelissä kerätään timantteja vipuja kääntämällä, laatikoita siirtämällä ja painikkeita aktivoimalla. Monen pelaajan mielestä maailman paras peli!

Bubble Shooter – nyt palloja ampumaan! Tässä pelissä ammuskellaan palloja toisiin palloihin ja tällä tavalla yritetään saada muodostettua kolmen tai useamman samanvärisen pallon ryppäitä. Hauska ja nopeatempoinen peli.

10×10, hauska ja hiukan erikoisempi pelin nimi. Toimi nopeasti ja yritä poistaa kentältä pysty- tai vaakarivejä niitä palikoilla täyttäen. Nopeat syö hitaat, mitä nopeampi olet sen enemmän saat pisteitä.

Onnenpyörä, kuin vanha kunnon onnenpyörä, jota pelattiin joskus TV:ssä. Hauskaa ja kivaa ajankulua. Onnenpyörässä voi voittaa erilaisia palkintoja. Pisteillä saa ostaa arpalipukkeita, joilla voi osallistua arvontaan. Pisteitä voi myös vaihtaa arpalipukkeisiin, siten saa parannettua omaa voittomahdollisuuttaan.