Älykkyyden kasvattaminen voi olla hauskaa!

Moni tuskailee tietokirjojen, pänttäämisen, artikkeleiden ja muiden kanssa saadakseen hyvää aivojumppaa ja kasvattaakseen älykkyyttään.

Tuo kaikki tuntuu kovin vaivalloiselta, varsinkin, kun on todettu että videopelien pelaaminen on yksi niistä hauskoista harrastuksista, jotka helposti ja hauskan varjolla kasvattavat älykkyyttäsi kuin huomaamatta. Pelaaminen on yksi parhaista keinoista rentoutua ja viihtyä ja näiden pelien kanssa sitä tekisi vaikka kuinka kauan – varsinkin, kun voittomahdollisuudet tekevät siitä monin verroin jännempää.

Miksipä et siis istahtaisi mukavasti tietokoneen tai älypuhelimesi kanssa ja avaisi sieltä slots -sivua, josta näitä hauskoja älykkyyden kasvattajia löytyy pitkä liuta!

Elvis The King Lives

Elvis elää! Tämä peli on varsinainen unelmien täyttymys jokaiselle rockin kuninkaan fanille ja varmasti kyllä muillekin – kukapa ei tämän massahurmaajan elämää ja biisejä tietäisi. Tämä populaarikulttuurin tunnetuin henkilö on myös kaikkien aikojen myydyin artisti vielä tänäkin päivänä. Elvis oli aikanaan todella merkittävä kulttuurisen muutoksen käynnistäjä, ollen samaan aikaan myös johtava teini-idoli sekä myös valtaisa seksisymboli.

Elvis The King Lives tuo meidän kaikkien saataville tämän ainoan oikean kuninkaan lähemmäs kuin saatoimme uskoakaan. Pelin grafiikka on uskomattoman tarkka ollen samalla myös pehmeä ja todella silmiä hivelevän kaunis, puhumattakaan tämän pelin ylivertaisen upeasta musiikista. Pelin aikana pääset fiilistelemään niitä upeimpia rock n rollin kuninkaan kappaleita, kuten Bluede Suede Shoes, Viva Las Vegas, A Big Hunk O Love sekä Hound Dog – nämä vievät sinut takuuvarmasti siihen odotettuun ja niin ihanaan Elvis-fiilikseen!

Pelissä on kolme erilaista kiekkoryhmää, joista kahden ensimmäisen ryhmän kaksi kiekkoa ovat kahdessa rivissä. Nämä kaksi ryhmää sitten yhdistyvät yhteen suurempaa kiekkoryhmään, joka pitää sisällään 6 riviä sisältäviä kolmea kiekkoa – tämä uskomaton asettelu tuo ulottuvillesi mahdollisuuden pelata niin, että sinulla on yhdellä kertaa aktiivisena jopa kaikkiaan 80 voittolinjaa! Tämä kasvattaa mahdollisten voittojen suuruutta jo huomattavan paljon.

Tämän pelin kanssa ei aika käy pitkäksi, onhan se melkoisen harvinaista herkkua voittaa silkkaa käteistä itse rock n rollin kuninkaan seurassa! Mitä enää odotat, laita pyörät pyörimään ja Hound Dog soimaan!