Category Archives: Kasino

Ruletti – strategia ja säännöt

Ruletin historiasta sen verran, että pelin kehitti ranskalainen matemaatikko 1600-luvulla. Rulettiin lisättiin jälkeenpäin 0, jolla kasvatettiin kasinoille tuottoja. Ranskasta peli levisi 1800-luvun alussa Amerikkaan, jolloin siihen lisättiin vielä toinen 0, ja sehän tiesi pelaajille entistä enemmän häviöitä. 1800-luvulla ruletti jatkoi leviämistään ympäri Yhdysvaltoja ja myös Euroopassa.8823092-wooden-shiny-roulette-details-in-a-casinoRulettia pelataan pöydässä, johon kuuluu rulettipyörä ja siinä on numerot 1-36. Väreiltään numerot on jaettu siten, että joka toinen on punainen ja joka toinen musta. Nollia on vain yksi eurooppalaisessa mallissa mutta amerikkalaisessa edelleen kaksi. Pelaajille tuo Euroopan malli on voittoja ajatellen mukavampi.Peli on aika yksinkertainen ja siinä edetään todella selkeästi. Aluksi kaikki osanottajat asettavat panoksensa numeron/numeroiden kohdalle johon olettavat kuulan jäävän pyörän pysähdyttyä. Netissä pelaaminen on nopeampaa, kuin aidoilla kasinoilla, joissa joutuu odottamaan muiden panostuksia. Ruletissa on myös omat kertoimensa, eli jokaiselle sattumalle on tietynlainen kerroin ja todennäköisyys.Strategia on oma juttunsa, tai oikeastaan, ruletissa ei ole minkäänlaista tarkkaa strategiaa miten voittaa parhaiten ja eniten. Peliin on kuitenkin kehitelty erilaisia panostustapoja, mutta mikään niistä ei takaa voittoa, joten ruletin pelaaminen on todella paljon omasta onnesta kiinni. Voittosummat maksetaan 36-kertaisena aina kun kuula osuu pelaajan veikkaamaan numeroon.Einstein oli aikoinaan sitä mieltä että “ruletissa ei voi voittaa muuten kuin varastamalla pelipöydästä rahat”.

Live-pokeri

Pokeria voi pelata livenä ja myös netissä. Nettipokeri on huomattavasti nopeatempoisempaa kuin livenä pelattava. Livenä pokeria voi pelata Helsingissä RAY:n kasinolla sekä Tampereella että Turussa RAY:n pelipisteissä.10693991-poker-player-with-cards-and-chips-at-casinoSuomen suurimmat pokeritapahtumat järjestetään Helsingissä, jolloin pelataan Suomen mestaruudesta Freezeout ja Holdem-pokerissa.Live-pokeri on omalla tavallaan mukavampaa, koska siinä tapaa muita ihmisiä, kun vastaavasti nettipokeria pelatessa on usein yksin koneen ääressä.Mielipiteet jakautuvat pokerin pelaamisesta: vaaditaanko siinä taitoa, vai riittääkö vain hyvä onni. Yksi asia mikä on varmaa on se, että pokerin pelaamisessa vaaditaan hyvä pokerinaama. Korttien ollessa huonot pystyy pokerinaaman avulla jopa voittamaan, kun osaa lukea vastapelureiden ilmeitä.Suomessa on neljä maailmalla tunnettua pokerinpelaajaa. Heistä tunnetuin on Patrik Antonius, joka pelaa sekä live- että nettipokeria. Patrik pelaa yleensä suuria käteispelejä. Hänen on taitojensa takia vaikea saada vastapelureita. Häntä pidetään niin taitavana, että osa pelaajista ei uskalla pelata häntä vastaan.Juha Helppi on siirtynyt nettipokerista turnauksiin, RAY:n sponsoroimana. Helppi on siitä onnekas, että hän ei ole hävinnyt yhtään turnausta vuosien mittaan.Moni on nähnyt hepun nimeltä Ilari Sahamies. Hän on Suomen värikkäin pokerin pelaaja, joka ottaa todella suuria riskejä pelatessaan. Ilarilla on aivan oma pelityylinsä ja hänellä on mijloonien eurojen tappio- ja voittoputkia.Jens Kyllönen voitti 2009 EPT-turnauksessa 900 000 euroa, jolloin hän nousi yleisön tietoisuuteen.

Miten löydän parhaat kasinosivustot?

Tätä kysymystä miettii tällä hetkellä moni suomalainen rahapelien harrastaja. Netti on pullollaan toinen toistaan kattavampia ja laadukkaampia kasinosivuja, ja sen parhaan ja itselleen sopivan löytäminen voi olla vaikeaa. Netissä on onneksi tarjolla useita nettikasinosivustoja, jotka ovat listanneet sivuilleen ne parhaimmat ja luotettavimmat kasinosivustot, joita kannattaa käyttää. Näille sivustoille on kerätty kasinojen nimiä, perustietoa kasinoista, arvostelut niistä ja yleensä myös jaettava bonuksen määrä. Kasinosivustojen kautta sinun kannattaa tutustua ja vertailla, mikä voisi olla sinulle sopiva kasino. Monella nettikasinosivustolla on myös kerrottu uusimmat pelimaailman uutiset, joten näin pysyt mukana rahapelien kehityksessä.nettikasinovertailu_bannerKasinosivut eivät netistä pelaamalla lopu, ja netti on pullollaan niitä. Sivustot ovat laadultaan, pelivalikoimaltaan ja suosioltaan vaihtelevia, joten ei ole todellakaan ihme, jos pää menee pyörälle, etkä osaa valita sitä oikeaa kasinoa sinulle. Hyviä sivustoja, joissa kannattaa käydä tutustumassa kasinovalikoimaan ovat mm. seuraavat: Nettikasinovertailu.info, Netticasino.info, parhaat-nettikasinot.com, kasinot.com, topkasinot.com, Kasinosuomi.com. Sivustoilla on keskitytty etenkin suomalaiseen pelityyliin sopiviin kasinoihin. Näistä varmasti suosituin on ensiksi mainittu Nettikasinovertailu.info -sivusto. Se on erittäin kattava nettikasinosivusto, jossa on kerrottu eri kasinoista, uutisia pelimaailmasta, esitelty pelejä jne. Muuten edellä mainitsemilta nettikasinosivustoilta löytyy vinkkejä, missä kasinopelejä ja peliautomaatteja kannattaa pelata. Sivuilta löytyy pelimaailmaan liittyviä uutisia, aihealueita ja suosituimpia juttuja, jotka juuri tällä hetkellä koskettavat pelikansaa. Sosiaalisen median avulla löydät myös hyviä vinkkejä parhaille kasinosivustoille. Kysele myös vinkkejä kavereiltasi, jotka jo pelaavat. Heiltä saa parhaat suositukset.Nettikasinoita tulee jatkuvasti lisää, joten niiden välinen kilpailu on kovaa. Kasinot muistuttavatkin hyvin usein toisiaan, ja toisinaan saattaa olla hankalaa löytää omaan pelaamiseen sopivaa pelisivustoa. Onneksi monessa nettikasinossa on mahdollisuus pelata leikkirahalla, joten näin pääset hiukan näkemaan, miten pelailu toimii milläkin sivustolla. Kannattaa tutustua myös Parhaat Kasinot -listaan netissä, ja katsoa pelien tarjonta sieltä.Hyvän nettikasinon tunnistaa siitä, että sillä on hyvät palautusprosentit, useita maksuvaihtoehtoja, se on luotettava ja toiminut alalla pitkään, unohtamatta kilpailukykyistä talletusbonusta. Suomalaisille pelaajille on tärkeää myös kasinon fyysinen sijainti, sillä arpajaisvoitot, jotka on saatu ETA-alueella ovat verottomia. Mihin kasinoon sitten päädytkin, tuo se varmasti elämääsi lisää viihdettä ja jännitystä.

Parhaat kolikkopelit

Kolikkopelit ovat nykypäivänä täysin erilaisia kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten. Siihen aikaan ei muita pelejä juurikaan ollut, kuin savuisissa kuppiloissa orpona seisseet pajatsot, ja ruotsinlaivalla ”yksikätiset rosvot”. Nykypäivän teknologia on jo niin kehittynyttä, että mitä ennen kutsuttiin kolikkopeleiksi, voidaan nykyään kutsua museolaitteiksi. Yhä useampi onkin siirtynyt pelaamaan kolikkopelejä verkkoon kauppojen kassoilta. Nettikasinoiden tarjoamat kolikkopelit ovat laadultaan huippuluokkaa, ja grafiikka ennen näkemätöntä. Voit pelata nettipelejä myös mobiililaitteellasi, joten pelihimon iskiessä, ei ajalla eikä paikalla ole väliä. Alla on lueteltuna muutamia esimerkkejä suosituimmista kolikkopeleistä netissä, voit alkaa pelamaan näitä pelejä vaikka jo tänään.

Casper

Casperissa pelin ideana on etsiä taikapeili, jossa on ominaisuuksia isojen voittojen saavuttamiseen. Grafiikka ja äänet ovat todentuntuisia, joten peliin pääsee eläytymään luontevasti. Pelissä on 40 panostuslinjaa ja neljä pelilinjaa. Jokerina toimii pieni Casper-kuvio. Mitä useampi jokeri ilmestyy pelilinjalle, sitä isommat voitot ropisevat pelitilillesi. Mukana on myös bonus- ja taikapeilisymboleita, jotka mahdollistavat ilmaispyöräytyksiä ja suurempia voittoja.

Ali Baba

Ali Baba on Arabia-teemainen kolikkopeli, joka nimensä mukaisesti perustuu tuttuun satuun Ali Babasta ja 40 rosvosta. Kuvia pelistä ei puutu, on miekkoja, kultaa, apinoita ja tietysti ihana Jasmine. Pelissä on 20 voittolinjaa ja viisi rullaa. Myös lisäpalkinnot ovat mahdollisia Gold or Bandit –bonuspelissä.

Pig Wizard

Tässä värikkäässä pelissä on 20 voittolinjaa ja 5 rullaa, sisältäen paljon erikoisominaisuuksia sekä bonustoimintoja. Pelissä on kolme erilaista bonusominaisuutta. Voit saada ilmaispyöräytyksen, lautapeli-tyyppisen ominaisuuden, tai valita palkinnon. Mikä parasta, possu voi myös satunnaisesti muuttaa pyöräytyksesi voitoksi, vaikka et olisikaan saanut voittoyhdistelmää.

King Kong

Teemana tässä pelissä on kaikille tuttu elokuva, tosin sen uudempi versio. Grafiikka tässä pelissä on huippuluokkaa, ja hahmot kuin suoraan elokuvasta. Voittolinjoja löytyy 20 ja rullia viisi. Vaikka et pitäisikään elokuvasta, niin tulet ihastumaan tähän peliin. Voitot tässä pelissä ovat huikeita, lukuisten lisä- ja bonusominaisuuksien ansiosta. Jokerina toimii oikeutetusti King Kong, ja se voi korvata voittolinjalla kaikki muut symbolit yhtä lukuun ottamatta. Monien bonuspelien ansiosta King Kong on pelaajan kannalta mielenkiintoinen, sillä voitot voivat kasvaa suuriksikin.

Iron Man 2

Myös tämä peli on graafisesti hyvin näyttävä. Peli sisältää jopa 50 voittolinjaa ja 5 rullaa. Rullilla esiintyy Iron Man haarniskoiden eri kehitysversioita, elokuvan päävihollinen Ivan Vanko, Musta leski ja tietenkin Tony Stark. Näistä arvokkain on Tony Stark, joka tuo osuessaan voittolinjalle panoksen 1000 kertaisena takaisin, eli maksimissaan 10 000€. Voittolinjalle pysähtyessään jokainen haarniska käynnistää hienon animaation, joka on ehkä parasta grafiikkaa nettikasinoiden viidakossa. Lähde siis mukaan tavoittelemaan sekä upeita graafisia elämyksiä että isoja voittoja!

Parhaat kasinopelit

Darwinin evoluutioteoria väittää, että vahvimmat selviävät luonnollisen kilpailun kautta. Toden totta myös taloustieteen isä Adam Smith todisti, kuinka kilpailuvietti parantaa kaikkia osapuolia. Meneillään oleva IT-vallankumous perustuu juuri edellä mainittujen herrojen teorioihin. Luonnollisesti kasinomaailman parhaatkaan pelit eivät kykene välttämään IT-maailman kilpailuviettiä.Klassiset kasinopelit ovat viihdyttäneet monia ihmisiä ja sukupolvia Las Vegasin pöydistä sinun oman olohuoneen tasollesi. Ja kukapa unohtaisi Prisman ja R-Kioskin peliautomaattien tunnusmusiikkia aina Jokeri Pokerista RAY:n hedelmäpeleihin! Vuosien varrella ”luova tuho” kuitenkin pyyhki vanhat Teboilin ja Esson hedelmäpelit nokkimisjärjestyksessä jonon viimeiseksi. Edes valtion RAY-monopoli ei paennut kasinouniversumin muutosta. Tässä muutama esimerkki.Texas Hold ’em ja Omaha ovat tuttuja monille meistä enimmäkseen populaarikulttuurin kautta. Näitä nimittäin pelattiin pienissä piireissä kovilla panoksilla, ennen kuin peli siirtyi televisioon suurten massojen katseltavaksi. Täten ihmiset alkoivat pelaamaan ylivoimaisesti suosituinta korttipeliä kaveripiireissä ja opiskelemaan pelin parhaita television välityksellä. Nimittäin WSOP (World Series of Poker) tuo pokerin parhaat yhteen pöytään kameroiden eteen kilpailemaan suurista summista. Näin ollen pokerin suurnimistä on kehittynyt jo yleisesti tunnettuja julkimoita.Toinen erittäin suosittu peli, jota pelattiin aikoinaan enemmän Siwan peliautomaateilla, on blackjack, tai suomalaisittain ventti. Blackjack on myös kasinoiden kestosuosikki. Ehkäpä suosio perustuu myös populaarikulttuurin luomiin mielikuviin, joita löydämme lukuisista elokuvista tai televisiosarjoista. Suosittua rulettia ei edes käytännössä pystynyt pelaamaan muualla kuin yökerhoissa tai kasinoilla, mutta alkoholi ja uhkapelaaminen eivät välttämättä sovikaan aina yhteen.Kaikki yllämainittuja piti aikoinaan mennä pelaamaan fyysisesti kasinolle tai peliautomaateille, mutta ei enää! Nettikasinoiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, eikä valtioiden monopolit (vielä toistaiseksi) ulotu verkkomaailmaan, tarkoittaen, että pelaajilla on entistä enemmän vaihtoehtoja. Esimerkiksi CasinoEurossa pystyy pelaamaan niin korttipelejä kuin kolikkopelejä kotisohvalta, ilman tarvetta lähteä pakkasessa tai sateessa lähimmälle huoltoasemalle työntääkseen hiluja koneeseen.Teknologian avulla kasinopelit löytyvät omalta tietokoneelta tai jopa mobiililaitteelta. Toisin sanoen voit kantaa kaikkia kasinopelejä omassa takataskussasi! Sano hyvästit valtion monopolille ja tervehdi kilpailun ja teknologian luomia mahdollisuuksia, joista ei missään tapauksessa ole puutetta.